LUMENTO joululahja – AASLA tammipöytä ja tammipenkit erityislastenkotiin

Osallistuimme yhteistyössä Bo LKV:n kanssa jouluiseen hyväntekeväisyysprojektiin. Lahjoitimme Pelastakaa Lapset ry:n pääkaupunkiseudulla sijaitsevan erityislastenkodin olohuoneeseen LUMENTO AASLA tammipöydän ja tammipenkitLastenkodin asukkaiden toiveena oli muun muassa ollut pitkä pöytä, jonka äärellä mahtuu pelaamaan yhdessä pelejä ja lukemaan vaikka lehtiä. Olemme ylpeitä, että pääsimme osaltamme toteuttamaan tätä toivetta ja toivomme, että lahjasta on lastenkodin lapsille ja aikuisille iloa ja hyötyä pitkään tuleville vuosille.

Pelastakaa Lapset ry tekee arvokasta työtä niin suomalaisten kuin ulkomaalaisten lasten ja nuorten hyväksi ja on mahtava tilaisuus päästä tukemaan heidän toimintaansa kotimaisilla Lumento huonekaluilla yhdessä muiden projektiin osallistuneiden kesken.

Suomalaisena perheyrityksenä meille oli tärkeää antaa jouluna hyvää eteenpäin suomalaisille lapsille. Kulunut vuosi oli Lumennolle täynnä kiitoksen ja ilon aiheita. Tärkeimpänä näistä oli koko tuotantomme siirtäminen Suomeen. Jokainen Lumennon Aasla ja Luoto pöytä ja penkki on nyt suomalaisen ammattilaisen valmistama, 100% kotimainen huonekalu. Aasla ruokapöytä on alunperin suunniteltu keräämään ihmiset yhteen saman pöydän äärelle. Ruokapöytä on kodin paikka, jossa vietetään aikaa yhdessä, keskustellaan, kohdataan läheiset ja kuullaan kuulumiset. Ruokapöydän ympärillä luodaan muistoja. Lumennon Aasla ruokailuryhmä on lastenkodissa oikeassa paikassaan, olohuoneessa kutsumassa asukkaat äärelleen.

Huoneen sisustuksen suunnitteli Bo LKV:n luova johtaja Peeta Peltola.

Käy katsomassa sisustuksen lopputulos täältä https://bo.fi/bon-joululahja-sisustus-erityislastenkodin-olohuoneeseen/

Kuvaajana Mikael Petterson.

Mitä sinulle tulee mieleen ajattomuudesta? Mitä merkityksiä se juuri sinulle antaa?   Lumento -pöydän suunnittelu on...

Lue lisää

Osallistuimme yhteistyössä Bo LKV:n kanssa jouluiseen hyväntekeväisyysprojektiin. Lahjoitimme Pelastakaa Lapset ry:n pääkaupunkiseudulla sijaitsevan erityislastenkodin olohuoneeseen LUMENTO...

Lue lisää

Ilolla ja ylpeydellä voimme ilmoittaa, että Lumennon Aasla ja Luoto -sarjan pöydät sekä penkit valmistetaan nyt...

Lue lisää